Mitä Jeesus sanoo kaltoin kohdelluille?

Teen Suomesta käsin lähetystyötä Japaniin internetin kautta. Yksi työmuodoista on vastailla kristinuskoon liittyviin kysymyksiin japaninkielisessä kysymys-vastaus-palvelussa. Kerran joku kirjoitti tällaisen kysymyksen:

”Kun luen Raamattua, näyttää siltä, että Jeesus sanoo siellä usein syntisille, toisia vastaan rikkoneille: ’Syntisi ovat anteeksi annetut’. Esimerkiksi silloin kun joku jäi kiinni aviorikoksesta, Jeesus sanoi: ’Se joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Mene äläkä enää syntiä tee.’ Mutta miksi minä en löydä yhtään sellaista tapausta, jossa Jeesus olisi kääntynyt jonkun vääryyttä kärsineen ihmisen puoleen ja sanonut hänelle jotakin? Eikö Jeesus sanonut mitään rikoksen uhriksi joutuneelle ihmiselle?”

Kysymys kiehtoi minua. Se oli selvästi tosissaan kirjoitettu ja vaikutti siltä, että kysyjä oli lukenut Raamattua ajatuksella. Poimin hänelle Raamatusta lohduttavia lupauksen sanoja kärsiville ja kohtia, jotka osoittavat Jumalan rakkautta kaltoin kohdeltuja ihmisiä kohtaan, esim. ”Herra on sorrettujen turva, hän on suoja ahdingon aikana. Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.” (Ps. 9:9-10) ”Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.” (Ps. 147:3)

Myös Jeesuksen kertoma vertaus laupiaasta samarialaisesta osoittaa Jumalan sydämen asenteen pahoinpideltyjä ihmisiä kohtaan. Kertomuksen samarialainen näki, tuli luokse, armahti, sitoi haavat, huolehti että loukkaantunut sai hoitoa ja osoitti laupeutta. Jeesus tekee meille näin. Hän tahtoo meidän myös kohtaavan loukattuja samalla tavalla.

Kerroin, että Raamatun mukaan Jumala tulee kerran aikojen lopussa jakamaan oikeutta. Hän on ehdottoman oikeudenmukainen ja näkee kaiken. Siksi meidän ei tarvitse murehtia siitä saako paha palkkansa. Koston hautomisesta saa ja pitää siksikin päästää irti. Ja että Taivaan Kotiin päässeiltä Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet pois, eikä siellä ole enää kärsimystä eikä kuolemaa.

Muutaman päivän päästä kysyjä kiitti hyvistä Raamatun kohdista. Hän kertoi olevansa sekä kuolemanrangaistuksen vastustaja että rikoksen uhrien puolustaja. Hän toimii tukihenkilönä eräälle rikoksen kohteeksi joutuneelle, ja hän kertoi lukeneensa vastaukseni tälle. Silloin tämä kärsivä ihminen oli kyynelten keskeltä sanonut: – ”Kiitos, sydämeni pelastui!”

Toivon ja rukoilen, että hän todella pelastuisi. Jospa tämä hetki, jossa Herra kosketti Sanansa kautta hänen sydäntään, johtaisi siihen, että hän alkaisi lukea Raamattua ja oppisi tuntemaan tien Jumalan luo ja seurakunnan yhteyteen.

Kiitämme:
– että Jeesus sanoo meille, toisia vastaan rikkoneille: ”Syntisi ovat anteeksi annetut.”
– että Jeesus hoitaa meitä kaikkia, joita toiset ovat vahingoittaneet, ja että kerran Hän parantaa haavamme täydellisesti

Rukoilemme:
– uskon syntymistä Jeesukseen niin Suomessa, Japanissa kuin muillakin lähetyskentillä
– viisautta vastata Jumalan mielen mukaisesti kysymyksiin
– japanilaisille kristityille ja meille kaikille rohkeutta tunnustaa uskoa Jeesukseen