Mikan saarna Suomi-kirkolla 21.8.2011, suomenkielinen versio

Matt. 14:13-21 "Kuultuaan tästä Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle yksinäisyyteen. Mutta tieto levisi, ja kaupungeista lähti paljon väkeä maitse hänen peräänsä. Kun hän veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli ja hän paransi kaikki sairaat. Illan suussa opetuslapset menivät hänen luokseen ja sanoivat: "Tämä on asumatonta seutua, ja päivä on jo pitkällä. Lähetä ihmiset pois, että he menisivät kyliin ostamaan itselleen ruokaa." Mutta Jeesus sanoi: "Ei heidän tarvitse mihinkään mennä. Antakaa te heille syötävää." "Ei meillä ole mukana muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa", he vastasivat. "Tuokaa ne tänne minulle", sanoi Jeesus. Hän käski väkijoukon asettua nurmelle. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista täyttä korillista. Syömässä oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia."

Armo ja rauha lisääntyköön keskuudessamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Aamen.

Tämä päivän teksti on kirjoitettuna myös kaikissa muissa (Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen) evankeliumeissa. Ehkäpä se on kaikkein merkittävin Jeesuksen tekemistä ihmeistä, sillä se on niistä ainut, joka on kerrottuna kaikissa neljässä evankeliumissa.

Tässä evankeliumitekstissä Jeesus opettaa meille monia asioita mm. uskosta, seurakunnan toiminnasta ja lahjoista. Samalla tämä kohta kertoo meille jotain siitä kuka Jeesus on.

Jeesus meni kauas ihmisistä, autiolle seudulle. Ja kuitenkin ihmiset seurasivat Jeesusta. Miksi? - He halusivat olla siellä missä Jeesus on, kuulla hänen sanansa ja tuoda sairaansa hänen luokseen. Heillä oli jotain saatavaa Jeesukselta. He uskoivat, että Jeesuksella oli jotain juuri heille.

Kansa oli kuunnellut Jeesusta pitkään ja tullut nälkäiseksi. Jeesuksen perään kiiruhtaessaan ihmiset eivät olleet varautuneet eväin matkaan. Juuri tällainen tilanne tarjosi Jeesukselle tilaisuuden soveltaa omaa opetustaan. Olihan Jeesus aiemmin opettanut esim. Matt. 6:26 "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!?

Opetuslapset olivat juuri nähneet Jeesuksen parantavan sairaita eli tekevän ihmeitä. Mutta silti he pyysivät Jeesusta lähettämään ihmiset pois, jotta he voisivat päästä syömään. Eivätkö he uskoneet, että Jeesus voisi tai haluaisi auttaa tässäkin asiassa?

Uskon ja epäuskon taitekohta on siellä missä meillä ei ole enää Jeesukselta mitään saatavaa. Tämä teksti kysyy myös meiltä, onko meillä Jeesukselta mitään saatavaa? Onko jotain mitä haluat Jeesukselta? Uskothan, että Jeesukselta ei lopu annettava, eikä hän lähde luotamme pois.

Päivän tekstissä ei kerrota montako ihmistä Jeesus paransi. Opetuslasten mielissä näyttää olevan: onko Jeesuksen puheen jälkeen kunnon syötävää ja juotavaa. Onko kirkkokahveilla hyvää kahvia ja teetä? Onko herkullisia "o-sembei":tä (toim. huom. o-sembei on japanilainen, yleensä hiukan suolainen ja kova keksi) ja "keeki":ä? (=kakku)

Jeesus ei vastaa ainoastaan opetuksesta vaan myös kirkkokahveista. Eikö Jeesus, itse kaikessa koeteltu tiedä mitä nälkä ja heikkous on? Me usein ajattelemme, että Jeesus on kiinnostunut vain hengellisistä asioistamme, mutta ei maallisista asioistamme. Ja että Jeesus puhuu kanssamme vain iankaikkisista asioista, ei tämän puoleisista asioista. Kyllä Jeesuksen painopiste onkin hengellisissä asioissa. Mutta kuka opetti meitä rukoilemaan, että anna meille meidän jokapäivänen leipämme. Sehän oli Jeesus itse. Hän on kiinnostunut myös maanpäällisestä elämästämme.

Merkillinen on se tapa, jolla hän tähän nälkäisten ihmisten ongelmaan vastaa. Jeesus näyttää siirtävän vastuun opetuslapsille "antakaa te heille syötävää". Opetuslapset miettivät: ei ole riittävästi rahaa eikä ruokaa. He eivät pysty ongelmaa ratkaisemaan.

Oletko ollut tilanteessa, jossa sinulta vaaditaan mahdottomia? Miten tuota ihmistä auttaisin? Miten tämän tilanteen ratkaisen? Mistä saadaan rahat? Joskus tuntuu, että itse Jumala pyytää sinua ratkaisemaan mahdottoman tilanteen.

Me näemme tilanteen kuin se todellakin olisi vain meidän vastuullamme ja varassamme. Ja usein kyllä selviämmekin itse. Ja ratkaisemme tilanteen.

Opetuslapsilla on vain 5 leipää ja 2 kalaa. He eivät usko, että se riittää. Mutta opetuslapset tuovat ne kuitenkin Jeesukselle.

Kun Jumala loi maailman Hän aloitti tyhjästä. Kun Hän tuo ihmisen iankaikkiseen elämään taivaan kirkkauteen, jossa on vain pyhää ja puhdasta, niin hän aloittaa likaisesta ja syntisestä ihmisestä. Kun hän ruokkii 5000 miestä, hän aloittaa 5 leivästä ja 2 kalasta. Miksi Jumala toimii juuri näin? En tiedä. Tämä vain on Hänen tapansa toimia.

Hän halusi rakkaudessaan ruokkia nälkäiset, mutta antoi saman haasteen opetuslapsille. Jeesus tarjosi heille mahdollisuutta toteuttaa rakkautta nälkäisiä kuulijoita kohtaan. Hän halusi osoittaa, että se, minkä Hän antaa tehtäväksi on myös mahdollista toteuttaa. Ei tosin omin voimavaroin, omin kyvyin ja omalla viisaudella, vaan antamalla Jeesuksen päättää asioista ja luovuttamalla oma köyhyys Herran siunattavaksi.

Jeesuksen antamasta ruoasta ei jää nälkäiseksi. Sydän saa sitä mitä tarvitsee.

Raamatussa ihmeet yleensä nostavat esiin tai painottavat jotain erityistä Jeesuksesta ja hänen työstään. Tätä ihmettä tutkiessa näemme esikuvan kristillisestä seurakunnasta ja sen toiminnasta.

Koko seurakunnan toiminta on oikeastaan ihmisten ruokkimista. Toisaalta huolen pitämistä ihmisistä ja heidän fyysisitä tarpeistaan ja toisaalta ihmisten ruokkimista hengellisesti. Ja kuitenkaan meillä ei ole sitä mitä tarvitaan ruokkimiseen. Vaan saamme tarvittavan ensin Jeesukselta ja sitten jaamme sitä eteenpäin. Näin kristillinen kristillinen seurakunta toimii.

Päivän evankeliumitekstin lopussa sanotaan: "tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista täyttä korillista". Raamatussa luku "12" usein kuvaa Israelin 12 heimoa. Eli Jeesus pystyy ruokkimaan Israelin 12 heimoa eli koko israelin kansan. Samalla tämä on kuva 12 opetuslapsesta eli kristillisestä kirkosta, joka jakaa leivän koko maailman ravinnoksi.

Evankeliumilla on täsmälleen samanlainen ominaisuus kuin opetuslasten kaloilla ja leivillä Jeesuksen käsissä. Kun evankeliumin elämän leipää jaetaan pois, se ei koskaan vähene. Jakaja ja vastaanottaja saavat siitä kyltymätöntä ravintoa sielujensa iankaikkiseksi ravinnoksi.

1. Korinttolaiskirjeen 15. luvussa Paavali kertoo mitkä ovat evankeliumin neljä pääasiaa:
Ensimmäinen niistä on: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan.
Toinen: Hänet haudattiin.
Kolmas: Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista kirjoitusten mukaan.
ja neljäs: Hän ilmestyi yli 500 hengelle.

Evankeliumissa on koko Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen siunaus: syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen hyvä osa Jumalan luona siirtyvät ihmisen omistukseen.

Mutta evankeliumi tarvitsee tänäänkin jakajansa.

Kysymys ei ole siitä, kuinka paljon sinulla on tietoa evankeliumin sisällöstä tai taitoa sen levittämiseen. Kysymys on siitä, että Jeesuksen käsissä nuo edellä mainitut neljä asiaa saavat ihmeellisen siunauksen ja kykenevät pelastamaan ihmisiä sinunkin ympärilläsi. Vaikka et omilla sanoillasi voi ketään pelastaa etkä sydämiä ruokkia, jakamalla lyhentämätöntä evankeliumin sanaa saat nähdä, että sen kautta Jeesus kykenee pelastamaan ja ruokkimaan niitä, jotka avaavat sydämensä sille.

Jeesus haluaa siunata vähäisetkin lahjamme, jotka annamme Hänen käyttöönsä. Mitä lahjoja olemme antaneet ja mitä vielä voisimme antaa Jeesuksen käyttöön? Mitä tämä seurakunta vielä tarvitsee? Mitä ympärillämme olevat ihmiset vielä tarvitsevat?

Siellä missä meidän mahdollisuutemme loppuvat, siellä Jumalan mahdollisuudet alkavat.

Uskotko, että Jeesus voi kasvattaa 5000-kertaiseksi ne vähäisetkin lahjat, jotka me hänelle annamme?

Jo n. 1500 vuotta ennen tätä ihmettä Jumala ruokki Israelin kansaa erämaassa mannalla, leivällä taivaasta. Voimme nähdä tämän esikuvana Jeesuksesta ja kuinka hän ruokkii 5000 miestä ja kuinka hän ruokkii meitä nykyään. Jakeessa 19 "Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle." ja näin jatkuu ajasta aikaan. Sillä tämän ruokkimis-ihmeen tehtyään Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa: "Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini" (Joh. 6:51). Ristinkuolemansa kautta Jeesuksesta itsestään tuli meidän iankaikkisen elämän leipämme.

Jeesus paransi sairaat ja ruokki 5000 miestä ja lisäksi naiset ja lapset. Ihme oli todellakin valtava. Tämä ja monet muutkin ihmeet, jotka Jeesus teki kertovat, että hän oli enemmän kuin vain profeetta tai hyvä moraaliopettaja. Tämä raamatunkohta liittää Vanhaa ja Uutta testamenttia toisiinsa.Sillä Vanhassa testamentissa on ennustettu, että tuleva Vapahtaja mm. parantaa sairaita. Nämä ihmeet todistavat, että hän on se, joksi hän itseään sanoi. Hän on se Vanhassa testamentissa ilmoitettu Messias. Hän on Jumalan poika, Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra.

Loppurukous: Rakas taivaan Isä. Kiitos kaikista lahjoistasi, joita olet meille runsaasti antanut. Opeta meitä antamaan lahjamme ja itsemme sinun käyttöösi. Kiitos pojastasi Jeesuksesta, joka antoi itsensä leiväksemme, jotta me saisimme elää. Jeesuksen nimessä, amen.